Esiintyjät 2021

Kuva: Heikki Tuuli

Viulisti Johannes Hakulinen on esiintynyt laajasti niin orkesteri- ja kamarimuusikkona kuin solistina. Hän on soittanut Radion sinfoniaorkesterin 1. viuluissa sekä Helsingin kaupunginorkesterissa, Sinfonia Lahdessa, Suomen kansallisoopperan orkesterissa ja Avantissa. Klassisen musiikin ohella Hakulinen on tehnyt elokuvaäänityksiä ja soittanut erilaisissa kokoonpanoissa esiintyen esimerkiksi Vesa-Matti Loirin, Anna Puun ja muiden Suomen eturivin artistien kanssa. Kansainvälisille yleisöille hän on soittanut mm. Berliinin filharmoniassa ja 2019 Japanin Sibelius-kiertueella yhdessä pianisti Tatu Eskelisen kanssa. Solistikonserteista mainittakoon esiintymiset Sinfonia Lahden sekä Arturo Sorian orkesterin (Madrid) kanssa. Hakulinen kuuluu Kiteen kamarikonserttien sekä amerikkalais-suomalaisen Versoi Ensemblen perustajajäseniin, joista viimeksi mainittu konsertoi säännöllisesti sekä Amerikassa että
Suomessa. Hakulinen valmistuu elokuussa Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja työskentelee ensi syksyn Helsingin kaupunginorkesterin 1. viulussa. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Pertti Sutinen, Juhani Palola, Ulla-Maija Hallantie, Pekka Kauppinen ja Petri Aarnio.
Hakulisen soitin on Leandro Bisiach (n.1930) /G.B. Guadagnini (n.1750) komposiitti, jossa on yhdistetty vanhan viulun osia uuteen.


Pianisti Tatu Eskelisen laaja ohjelmisto ja monipuolinen muusikkous ovat tehneet hänestä kysytyn esiintyjän niin solistina, kamarimuusikkona kuin liedpianistinakin. Keväällä 2019 Eskelinen sai kansainvälistä tunnustusta saavutettuaan finaalipaikan ja erikoispalkinnon kilpailun parhaasta v. 1900 jälkeen sävelletyn teoksen esityksestä Nordic Piano Competition -kilpailussa Ruotsissa. Samana keväänä hänet palkittiin myös Sibelius-Akatemian Helmi Vesa -pianokilpailussa. Eskelinen valittiin esikarsinnan kautta ainoana pohjoismaalaisena pianistina Wienin kansainväliseen Beethoven-pianokilpailuun, joka järjestetään keväällä 2021.

Eskelinen aloitti pianonsoiton viisivuotiaana Joensuussa. Jo 11-vuotiaana hän saavutti ensimmäiset kilpailumenestyksensä voitettuaan ikäsarjansa ensimmäisen palkinnon sekä erikoispalkinnon kilpailun parhaista Mozartin ja Schumannin teosten esityksistä Kuopion pianokilpailussa. Keväällä 2013 hän voitti Pohjois-Karjalan Nuorten solistien kilpailun. Eskelinen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Erik T. Tawaststjernan, Antti Siiralan ja Jussi Siiralan johdolla. Hänen aiempia opettajiaan ovat Jaakko Untamala, Otto Korhonen ja Anitta Hirvikangas. Tärkeää lisäoppia Eskelinen on saanut kymmenien huippupianistien mestarikursseilta, joista mainittakoon Akiko Ebi, Janina Fialkowska, Paavali Jumppanen ja Janne Mertanen.

Eskelinen on soittanut orkestereiden solistina Suomessa, Norjassa ja Venäjällä. Lisäksi hän on esiintynyt mm. Belgiassa, Hollannissa, Islannissa, Italiassa, Japanissa, Ruotsissa ja Unkarissa. Eskelistä ovat tukeneet mm. Pro Musica -säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto, Taiteen edistämiskeskus sekä Sibelius-Akatemian tukisäätiö.


Kuva: Martti Rosendahl

Lauri Savolainen on työskennellyt alttoviulistina Tampere Filharmoniassa vuodesta 2013. Sitä ennen hän hankki kokemusta pitkistä sijaisuuksista Radion sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa ja Turun filharmonisessa orkesterissa. Savolaisen soitinopinnot alkoivat Lahden konservatoriossa viisivuotiaana viululla, ja instrumentti vaihtui alttoviuluun 14-vuotiaana. Erinomaisin arvosanoin suoritettuun musiikin maisterin tutkintoon johtaneet opinnot hän suoritti Sibelius-Akatemiassa 2004–2012 opettajinaan Jouko Mansnerus, Helge Valtonen ja Atte Kilpeläinen. Savolainen palkittiin Tampereen alttoviulukilpailussa 2012 kolmannella sijalla sekä Yleisradion erikoispalkinnolla. Erikoispalkintoon liittyen hänet kutsuttiin nauhoittamaan Ylelle kisaan tilattu kamarimusiikkiteos, Jukka Tiensuun Armotta-trio. Lauri Savolainen ja hänen pianistivaimonsa Hanna-Leena ovat Kiteen kamarikonsertit -festivaalin perustajajäseniä ja toimivat sen taiteellisessa suunnitteluryhmässä. Viime vuodesta alkaen Lauri on opiskellut maailmanparannusta Tampereen yliopiston ympäristö- ja energiatekniikan koulutuksessa.


Kuva: Martti Rosendahl

Hanna-Leena Savolaisen (o.s. Hakulinen) piano-opinnot alkoivat Lahden konservatoriossa 1993 yliopettaja Rauno Jussilan opissa. Sibelius-Akatemiasta hän valmistui musiikin maisteriksi suoritettuaan A-tutkinnon erinomaisella arvosanalla 2012. SibAssa hänen opettajinaan olivat prof. Erik T. Tawaststjerna ja Hanna Aho-Oikkonen. Nuoruuden upeat elämykset orkesterien solistina soittamisesta (mm. Radion sinfoniaorkesteri) sekä kilpailuvoitot (Madetoja- ja Sally Westerdahl -kilpailut) vahvistivat ajatusta ammattimuusikoksi pyrkimisestä. Valmistumisensa jälkeen hän on nauttinut erityisesti kamarimusisoinnista esiintymällä säännöllisesti esim. Tampere filharmonian Faunien iltapäivä -kamarimusiikkisarjassa sekä innoittavasta työstä piano-opettajana ja säestäjänä eri opistoissa. 

Tällä hetkellä Hanna-Leena työskentelee Tampereen ammattikorkeakoulussa säestäjänä sekä Pirkanmaan musiikkiopistossa pianonsoitonopettajana. Alttoviulistimies Laurin kanssa yhteissoitto ja yhteiselo alkoi 2003. Savolaisten perheen musisointia rikastuttavat 6-vuotiaat kaksospojat Viljo ja Simeon, joiden tekemillä Spotify-soittolistoilla on tuhatpäin musiikkia laidasta laitaan ja jotka intoutuvat usein soittamaan esimerkiksi itse opettelemiaan elokuvasävelmiä ja lasten- ja kansanlauluja pianolla.


Kuva: Martti Rosendahl

Hannu-Heikki Hakulisen laulajan ura alkoi kansakoulun äitienpäiväjuhlassa soololaululla ”Armas äiti, monta yötä valvonut oot tähteni”. Opittuaan auttavasti soittamaan harmonia jatkui muusikon työ setä-Onnin johtaman ja Hakulisen suvun miesten kansoittaman mies-kuoron stemmojen harjoittajana. Menestyminen monissa eri yhdistysten järjestämissä laulukilpailuissa innosti vakavamminkin suuntautumaan musiikkiuralle, ja tie vei lopulta Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen musiikinopettajan, kirkkomuusikon ja laulajan tehtäviin, jotka jatkuvat edelleen muiden harrastusten ohella, joista mainittakoon etenkin hiihto, lenkkeily ja leipominen.