Esiintyjät 2023


Eero Saunamäki


Linnan juhlat, Musiikkitalo ja muut konserttisalit, Peruna-elokuva, Iron Danger -tietokonepeli, Storyville-jazzklubi, festivaalit, YouTube – tässä muutamia esimerkkejä, missä Eero Saunamäen nokkahuilunsoittoa on kuultu! 

Eero Saunamäki on kouluttautunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja monilla mestarikursseilla. Hän esiintyy nokkahuilistina soolona, kamarimuusikkona sekä ainoana suomalaisena myös sinfoniaorkesterien solistina. Solistikonsertit ympäri Suomen ovat saaneet laajaa huomiota ja erittäin positiivisia arvioita lehdissä. Saunamäki työskentelee opettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja muusikkona Kaartin soittokunnassa. Hän on Suomen nokkahuiluseura ry:n perustajajäsen, ja toimi 15 vuotta sen puheenjohtajana. Lisäksi Saunamäellä on muusikon elämää ja nokkahuilunsoittoa esittelevä suosittu Youtube-kanava


Linda Halme


Linda Halme on vastikään tamperelaistunut viulisti. Linda aloitti työskentelyn Tampere Filharmoniassa syksyllä 2021 ensin sijaisena ja tämän vuoden alusta vakituisena muusikkona.

Rakkaus yhteissoittoon syntyi jo lapsena Kotkan-seudun musiikkiopistossa, jossa opetus oli heti alusta alkaen orkesteri- ja kamarimusiikkipainotteista. Kotkasta Lindan tie vei opiskelemaan Helsingin kautta Turkuun, jonne hän jäi valmistumisensa jälkeen seitsemäksi vuodeksi työskentelemään sijaisena Turun Filharmoniseen Orkesteriin. Tampereen ja Turun orkesterien lisäksi Linda on toiminut viulistina myös Oulu Sinfoniassa, Sinfonia Lahdessa, Pori Sinfoniettassa, Lappeenrannan kaupunginorkesterissa ja Kymi Sinfoniettassa.

Vapaa-aikaansa Linda viettää mielellään ulkona patikoiden tai erilaisten liikuntaharrastusten parissa. Lisäksi iloa Lindan elämään tuovat lukeminen, kissat ja juustoillat ystävien kanssa.


Johanna Koponen

Johanna Koponen on tamperelainen viulisti ja viulunsoitonopettaja. Hän on aloittanut viulunsoiton Tampereen Suzukikoulussa Tuuli Talvitien oppilaana. Myöhemmin hän on opiskellut Sibelius- Akatemiassa Tero Latvalan ja Merit Palaksen johdolla, ja valmistunut sieltä vuonna 2020.
Tällä hetkellä Johannaa puhuttelee vahvasti orkesterimuusikkona toimiminen. Hän on työskennellyt vakituisesti Lappeenrannan kaupunginorkesterissa vuosina 2018-2020, kunnes palasi kotiseudulleen Tampereelle, jossa hän on toiminut sijaisena Tampere Filharmoniassa vuosina 2020-2022.
Muusikkona toimimisen rinnalla viulunsoiton opettaminen on Johannalle suuri inspiraation lähde, ja hän on opettanut mm. Pirkanmaan musiikkiopistossa sekä Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Johannaa ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto, Paulon säätiö, Pro Musica-säätiö sekä Sibelius-Akatemian tukisäätiö. Vapaa-aika kuluu suurimmaksi osaksi perheen kanssa, jossa kaksi veikeää pientä pitävät tahtia yllä. Johanna viihtyy myös luonnossa, urheilee mielellään sekä rentoutuu käsitöiden parissa.

Valokuva: Katri Haavisto Photography

Kalle-Pekka Koponen


Kalle-Pekka Koponen on toiminut Tampere Filharmoniassa selloryhmän äänenjohtajana syksystä 2019, ja 31.5.2023 Kalle-Pekka voitti Tampere Filharmonian soolosellon koesoiton! Muuta orkesterikokemusta on karttunut Helsingin kaupunginorkesterista, RSO:sta sekä Kuopion ja Lappeenrannan kaupunginorkestereista. Orkesterityönsä ohella Kalle-Pekka toimii sellon tuntiopettajana Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä valmentaa Tampere Filharmonian orkesteriakatemian sellistejä.

Kalle-Pekka valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2020 professori Marko Ylösen luokalta. Lukuvuoden 2016-2017 hän vietti vaihdossa Lontoon Royal Academy of Music -koulussa Robert Cohenin oppilaana. Muita tärkeitä opettajia mestarikursseilla ovat olleet mm. Frans Helmerson, Arto Noras, Colin Carr, Lluis Claret, Enrico Dindo sekä Andreas Brantelid.

Kevään 2018 Turun sellokilpailussa Kalle-Pekka saavutti 2. palkinnon sekä erikoispalkinnon. Hän on esiintynyt solistina Turun filharmonisen orkesterin, Kuopion ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden sekä Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin kanssa. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt Naantalin ja Kauniaisten, Varkauden kesäklassinen ja Kangasala Classic -festivaaleilla sekä Lake District summer music -festivaalilla Englannissa.


Hanna-Leena Savolainen


Hanna-Leena Savolaisen (o.s. Hakulinen) piano-opinnot alkoivat Lahden konservatoriossa 1993 yliopettaja Rauno Jussilan opissa. Sibelius-Akatemiasta hän valmistui musiikin maisteriksi suoritettuaan A-tutkinnon erinomaisella arvosanalla 2012. SibAssa hänen opettajinaan olivat prof. Erik T. Tawaststjerna ja Hanna Aho-Oikkonen. Polkua ammattimuusikkouteen innoittivat ja vahvistivat myös nuoruuden upeat elämykset orkesterien solistina soittamisesta (mm. Radion sinfoniaorkesteri) sekä kilpailuvoitot Leevi Madetoja- ja Sally Westerdahl -kilpailuista.

Hanna-Leena iloitsee monipuolisista töistään Tampereen ammattikorkeakoulun säestäjänä sekä Pirkanmaan musiikkiopiston pianonsoitonopettajana. Hän nauttii myös erityisesti kamarimusisoinnista esiintymällä säännöllisesti monenlaisten kokoonpanojen kanssa. Hanna-Leena on yksi Kiteen kamarikonserttien perustajajäsenistä ja toimii sen taiteellisena suunnittelijana vastaten myös tekstimateriaaleista ja monista muista järjestelytehtävistä.  Alttoviulistimies Laurin kanssa yhteissoitto ja yhteiselo alkoivat 2003. Savolaisen perheen, johon kuuluvat myös 8-vuotiaat kaksospojat, aika kuluu rattoisasti myös mm. metsäretkeillen, kuvataiteillen sekä legotaideteoksia rakennellen. 


Kuva: Koen Jongen


Lauri Savolainen


Lauri Savolainen on työskennellyt alttoviulistina Tampere Filharmoniassa vuodesta 2013. Sitä ennen hän hankki kokemusta pitkistä sijaisuuksista Radion sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa ja Turun filharmonisessa orkesterissa. Savolaisen soitinopinnot alkoivat Lahden konservatoriossa viisivuotiaana viululla, ja instrumentti vaihtui alttoviuluun 14-vuotiaana. Erinomaisin arvosanoin suoritettuun musiikin maisterin tutkintoon johtaneet opinnot hän suoritti Sibelius-Akatemiassa 2004–2012 opettajinaan Jouko Mansnerus, Helge Valtonen ja Atte Kilpeläinen. Savolainen palkittiin Tampereen alttoviulukilpailussa 2012 kolmannella sijalla sekä Yleisradion erikoispalkinnolla. Erikoispalkintoon liittyen hänet kutsuttiin nauhoittamaan Ylelle kisaan tilattu kamarimusiikkiteos, Jukka Tiensuun Armotta-trio. Lauri Savolainen ja hänen pianistivaimonsa Hanna-Leena ovat Kiteen kamarikonsertit -festivaalin perustajajäseniä ja toimivat sen taiteellisessa suunnitteluryhmässä. Viimeiset kolme vuotta Lauri on opiskellut maailmanparannusta Tampereen yliopiston ympäristö- ja energia- ja biotekniikan koulutuksessa. Tänä kesänä hän työskentelee Tampereen yliopiston Aerosolifysiikan laboratorion tutkimusapulaisena.


Kuva: Martti Rosendahl


Johannes Hakulinen

Viulisti Johannes Hakulinen on esiintynyt laajasti niin orkesteri- ja kamarimuusikkona kuin solistina. Hän on soittanut Radion sinfoniaorkesterin 1. viuluissa sekä Helsingin kaupunginorkesterissa, Sinfonia Lahdessa, Suomen kansallisoopperan orkesterissa ja Avantissa. Klassisen musiikin ohella Hakulinen on tehnyt elokuvaäänityksiä ja soittanut erilaisissa kokoonpanoissa esiintyen esimerkiksi Vesa-Matti Loirin, Anna Puun ja muiden Suomen eturivin artistien kanssa. Kansainvälisille yleisöille hän on soittanut  mm. Japanin Sibelius-kiertueella yhdessä pianisti Tatu Eskelisen kanssa. Solistikonserteista mainittakoon esiintymiset Sinfonia Lahden sekä Arturo Sorian orkesterin (Madrid) kanssa. Hakulinen kuuluu Kiteen kamarikonserttien sekä amerikkalais-suomalaisen Versoi Ensemblen perustajajäseniin, joista viimeksi mainittu konsertoi säännöllisesti sekä Amerikassa että Suomessa. 

Hakulinen valmistui viime vuonna Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Pertti Sutinen, Juhani Palola, Ulla-Maija Hallantie, Pekka Kauppinen ja Petri Aarnio.
Hakulisen soitin on Leandro Bisiach (n.1930) /G.B. Guadagnini (n.1750) komposiitti, jossa on yhdistetty vanhan viulun osia uuteen.


Kuva: Heikki Tuuli


Hannu-Heikki Hakulinen

Hannu-Heikki Hakulisen laulajan ura alkoi kansakoulun äitienpäiväjuhlassa soololaululla ”Armas äiti, monta yötä valvonut oot tähteni”. Opittuaan auttavasti soittamaan harmonia jatkui muusikon työ setä-Onnin johtaman ja Hakulisen suvun miesten kansoittaman mies-kuoron stemmojen harjoittajana. Menestyminen monissa eri yhdistysten järjestämissä laulukilpailuissa innosti vakavamminkin suuntautumaan musiikkiuralle, ja tie vei lopulta Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen musiikinopettajan, kirkkomuusikon ja laulajan tehtäviin, jotka jatkuvat edelleen muiden harrastusten ohella, joista mainittakoon etenkin hiihto, lenkkeily ja leipominen.

Kuva: Martti Rosendahl