Esiintyjät 2025
VIERAILEVAT TAITEILIJAT KONSERTTIJÄRJESTYKSESSÄ:
Annaleena Jämsä, huilu
Tampere Filharmonian huilun äänenjohtaja Annaleena Jämsä on työskennellyt aiemmin huilun äänenjohtajana Oulu Sinfoniassa ja Kymi Sinfoniettassa sekä vuorottelevana soolohuilistina Oslon filharmonikoissa ja Norjan kansallisoopperan orkesterissa. Orkesterimuusikkona hän on avustanut lisäksi useissa pohjoismaisissa orkestereissa. Orkesterityönsä rinnalla hän opettaa huilunsoittoa Tampereen Orkesteriakatemiassa sekä mestarikursseilla ja on kansainvälisesti konsertoivan Oslo Kammerakademi -kamariyhtyeen jäsen. Solistina Annaleena on esiintynyt mm. Jyväskylä Sinfonian, Oulu Sinfonian, Kemin ja Mikkelin kaupunginorkestereiden, Kaartin soittokunnan sekä Tampere Filharmonian kanssa.
Annaleena voitti Lahden valtakunnallisen puhallinkilpailun huilusarjan ja parhaan puupuhaltajan palkinnon vuonna 2003. Crusell-huilukilpailussa vuonna 2001 hänelle myönnettiin Pro Musica -stipendi. Annaleenan opintoja Sibelius-Akatemiassa ja Keravan musiikkiopistossa ohjasivat Ilpo Mansnerus, Liisa Ruoho ja Marja-Leena Mäkilä.
Moninaisen musisoinnin lisäksi Annaleena rakastaa kuntouimista, rauhallisia kävelylenkkejä sekä lukemista. Hänen arkeensa tuo iloa myös 7- ja 9-vuotiaiden lasten kanssa touhuaminen.
Keväästä 2022 saakka Annaleena on soittanut Burkartin 9k/Ag Elite -huilulla. Huiluvalmistaja BurkartFlutes kutsui hänet yhteistyöhön ja liittymään Burkart-artistiensa upeaan joukkoon. Hänen soitinhankintaansa on ystävällisesti tukenut myös Jenny ja Antti Wihurin säätiö.

Miika Jämsä, tuuba
Miika Jämsä on työskennellyt Kaartin soittokunnassa vuodesta 2003 alkaen, nykyään soolosoittajan tehtävässä. Hänet palkittiin Vuoden sotilasmuusikkona 2006 sekä Hamina Tattoon Vuoden muusikkona 2014.
Miika toimi tuuban äänenjohtajana Oulu Sinfoniassa syksyllä 2004 ja Suomen Kansallisoopperan orkesterissa kaudella 2010-11. Edelleen hän avustaa sinfoniaorkestereissa sekä soittaa klassista, jazzia ja poppia useissa yhtyeissä. Miika on kantaesittänyt tuubakonserttoja, sooloteoksia sekä kamarimusiikkia.
Miika voitti Lahden valtakunnallisen puhallinkilpailun tuuban B-sarjan (1997) ja A-sarjan (2000). Aeolus International Competition for Wind Instruments -kilpailussa Düsseldorfissa (2007) Miika sijoittui kolmen parhaan tuubistin joukkoon. Lieksan kansainvälisessä tuubakilpailussa vuonna 2006 saavutettu hopeasija kirkastui kullaksi heinäkuussa 2013.
Tuubansoiton perusteet toholampilaissyntyiselle Miikalle opettivat Mari Kaasinen ja Juha Pisto Keski-Pohjanmaan konservatoriossa. Ammattiopinnot alkoivat Lahden konservatoriossa Juha Salmelan luokalla ja jatkuivat Sibelius-Akatemiassa Petri Keskitalon oppilaana. Miika valmistui musiikin maisteriksi 2008.
Vapaa-ajallaan hän haaveilee, että jaksaisi lähteä lenkille.

Juha Kleemola, kontrabasso
Juha Kleemola (s. 1983 Tornio) aloitti musiikkiopintonsa 7-vuotiaana viululla, joka vaihtui pari vuotta myöhemmin kontrabassoon. Kleemolan opettajia ovat olleen mm. Hannu Murto, Panu Pärssinen, Michael Wolf ja Janne Saksala. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta maisteriksi vuonna 2011 ja on toiminut Tampere Filharmonian konrabasistina vuodesta 2009 lähtien. Kleemola soittaa mielellään myös kamarimusiikkia ja käy esittelemässä soitintaan ja kertomassa työstään kouluissa. Hän toimii lisäksi useissa luottamustehtävissä. Vapaa-aika kuluu kahden kouluikäisen pojan kanssa tai autotallissa harrasteauton parissa. Juha nauttii uimisesta, hiihtämisestä ja pyöräilemisestä. Myös remontointi, autourheilu ja matkustelu ovat lähellä Juhan sydäntä.

Leena Jaakkola, viulu
Leena Jaakkola on monipuolinen viulisti, joka on esiintynyt solistina, kamarimuusikkona ja orkesterimuusikkona. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Zürichin taideyliopistossa ja valmistunut molemmista taideyliopistoista erinomaisin arvosanoin. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Lara Lev, Rudolf Koelman ja Petri Aarnio.
Hän on menestynyt Kiwanis-kamarimusiikkikilpailussa ja tehnyt useita äänityksiä Yleisradiolle, mukaan lukien Madetojan pianotrio.
Orkesterikokemusta Leenalla on muun muassa Tampere Filharmoniasta ja Radion sinfoniaorkesterista, jossa hän työskentelee vakituisesti 1.viulistina. Lisäksi hän on toiminut eri orkestereissa sijaisena, esimerkiksi Helsingin kaupunginorkesterissa ja Accademia Nazionale di Santa Ceciliassa.
Leena on esiintynyt useilla kotimaisilla sekä kansainvälisillä festivaaleilla, kuten Kuhmon kamarimusiikkifestivaalilla ja Holland Music Sessionissa. Solistina hän on soittanut muun muassa Musica di Parma -kamariorkesterin kanssa. Hän soittaa on Gioffreddo Cappan valmistamalla viululla vuosilta 1653-1717.

Annariina Jokela, alttoviulu
Annariina Jokela valittiin vuonna 2024 Taideyliopiston Sibelius-Akatemian alttoviulumusiikin lehtoriksi. Aiemmin hän on työskennellyt Sibelius-Akatemiassa alttoviulun tuntiopettajana sekä Professori Nils Mönkemeyerin opetusassistenttina.
Annariina on kysytty kamarimuusikko, joka esiintyy säännöllisesti monilla festivaaleilla kuten mm. Festspiele Mecklenburg-Vorpommern, Kuhmon kamarimusiikki ja Helsingin Juhlaviikot. Solistina hän on esiintynyt mm. Tampere Filharmonian, Hamburger Camerata – orkesterin, Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja Ylioppilaskunnan Soittajien kanssa. Keväällä 2025 Annariina debytoi Saimaa Sinfoniettan solistina.
Annariinalla on käytössään Suomen Kulttuurirahaston ystävällisesti lainaama Jean Baptiste Vuillaume -alttoviulu vuodelta 1870.

Samuli Peltonen, sello
Samuli Peltonen on Suomen kansallisoopperan soolosellisti. Lisäksi hän soittaa Sibelius Piano Triossa, Total Cello Ensemblessä sekä on sellosoiton että kamarimusiikin tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa. Hän on pitänyt mestarikursseja Suomessa, Italiassa sekä Virossa.
Samuli on esiintynyt usean suomalaisen orkesterin mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Jyväskylä Sinfonian, Tampere Filharmonian, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Tapiola sinfoniettan, Oulu sinfonian sekä Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkestereiden solistina.
Samulilla on käytössään Giovanni Grancino -arvosello. Sellon hankkimisen mahdollisti Mandatum Life ja sen ammattimaisille sijoittajille suunnattu sijoitustuote.
Samuli Peltonen on voittanut 2. palkinnon Baltian ja Pohjoismaiden välisissä duo-kilpailuissa sisarensa Anna-Mari Peltosen kanssa vuonna 2004. Pariisin Rostropovits -kilpailuissa 2009 hän oli semifinalisti. Vuonna 2006 hän saavutti 1. palkinnon Turun kansallisissa sellokilpailuissa, ja vuonna 2007 4. sijan Paulon kansainvälisissä sellokilpailuissa. Vuonna 2008 hän voitti kansainvälisen Krzysztof Penderecki -sellokilpailun Puolassa, jossa hänet palkittiin myös erikoispalkinnolla parhaasta K. Pendereckin sellokonserton esityksestä.

Tatu Eskelinen, piano
Pianisti Tatu Eskelisen laaja ohjelmisto ja monipuolinen muusikkous ovat tehneet hänestä kysytyn esiintyjän niin solistina kuin kamarimuusikkonakin. Hän on menestynyt lukuisissa kilpailuissa Suomessa ja ulkomailla, mukaanlukien valtakunnallinen Tampereen pianokilpailu 2021 (2. palkinto), Helsinki Lied 2021 (3. palkinto), Nordic Piano Competition 2019 (Arvika, Ruotsi, paras nykymusiikkiesitys ja finalisti), Helmi Vesa -pianokilpailu 2019.
Tatu on soittanut soolo-, kamari- ja liedpianistina yli kymmenessä Euroopan maassa ja Japanissa esiintyen useiden suomalaisten eturivin laulajien ja instrumentalistien kanssa. Suomessa häntä on kuultu mm. Tampere Filharmonian ja Joensuun kaupunginorkesterin solistina sekä monilla festivaaleilla, mm. Joensuun musiikkijuhlilla, Aino Acktén kamarifestivaalilla ja Kamarikesässä.
Tatu opiskeli Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Erik T. Tawaststjerna, Antti Siirala ja Jussi Siirala. Hänen opintojaan ja uraansa ovat ystävällisesti tukeneet Pro Musica -säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto, Taiteen edistämiskeskus sekä Sibelius-Akatemian tukisäätiö.

KITEEN KAMARIKONSERTTIEN VAKIESIINTYJÄT
Johannes Hakulinen, viulu
Viulisti Johannes Hakulinen on esiintynyt laajasti niin orkesteri- ja kamarimuusikkona kuin solistina. Hän työskenteli Radion sinfoniaorkesterin 1. viuluissa sijaisena vuosina 2016-2020, jonka jälkeen hän on soittanut mm. Helsingin kaupunginorkesterissa, Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, Avantissa sekä Sinfonia Lahdessa. Vuosina 2024-2025 Johannes on esiintynyt Turun kaupunginorkesterissa vierailevana 2. konserttimestarina, Lapin kamariorkesterin 1. viulujen varaäänenjohtajana sekä Oulu Sinfonian 2. viulun äänenjohtajana. Johannes konsertoi säännöllisesti yhdessä pianisti Tatu Eskelisen kanssa ja he ovat yhdessä esiintyneet mm. Japanin kiertueella 2019 esittäen Jean Sibeliuksen teoksia. Hakulinen kuuluu Kiteen kamarikonserttien sekä amerikkalais-suomalaisen Versoi Ensemblen perustajajäseniin, joista jälkimmäisen kanssa hän on soittanut useita kantaesityksiä ja esiintynyt mm. New Yorkissa ja Sarasotassa.
Johannes valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2021. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Pertti Sutinen, Juhani Palola, Ulla-Maija Hallantie, Pekka Kauppinen ja Petri Aarnio.
Johanneksen soitin on Leandro Bisiach (n.1930) /G.B. Guadagnini (n.1750) komposiitti, jossa on yhdistetty vanhan viulun osia uuteen.

Hanna-Leena Savolainen, piano
Hanna-Leena Savolaisen (o.s. Hakulinen) piano-opinnot alkoivat Lahden konservatoriossa 1993 yliopettaja Rauno Jussilan opissa. Sibelius-Akatemiasta hän valmistui musiikin maisteriksi suoritettuaan A-tutkinnon erinomaisella arvosanalla 2012. SibAssa hänen opettajinaan olivat prof. Erik T. Tawaststjerna ja Hanna Aho-Oikkonen. Polkua ammattimuusikkouteen innoittivat ja vahvistivat myös nuoruuden upeat elämykset orkesterien solistina soittamisesta (mm. Radion sinfoniaorkesteri, Sinfonia Lahti ja Oulu Sinfonia) sekä kilpailuvoitot Leevi Madetoja- ja Sally Westerdahl -kilpailuista.
Hanna-Leena iloitsee monipuolisista töistään Tampereen ammattikorkeakoulun säestäjänä, Pirkanmaan musiikkiopiston pianonsoitonopettajana ja mm. Tampere Filharmonian keikkalaisena. Hanna-Leena nauttii myös erityisesti kamarimusisoinnista esiintymällä säännöllisesti monenlaisten kokoonpanojen kanssa. Vuorovaikutuksesta ja kohtaamisen merkityksestä kiinnostunut Hanna-Leena valmistui viime vuonna myös ratkaisukeskeiseksi psyykkiseksi valmentajaksi.
Hanna-Leena on yksi Kiteen kamarikonserttien perustajajäsenistä ja toimii sen taiteellisena suunnittelijana vastaten myös tekstimateriaaleista ja monista muista järjestelytehtävistä. Alttoviulistimies Laurin kanssa yhteissoitto ja yhteiselo alkoivat 2003. Savolaisen perheen, johon kuuluvat myös 10-vuotiaat kaksospojat, aika kuluu rattoisasti mm. metsäretkeillen, jalkapalloillen sekä tiedekirjoja ahmien. Koko perheen riemukkaissa musiikkihetkissä heittäydytään usein jazzin ja rytmimusiikin maailmoihin sähkörumpujen ja sähköbasson täydentäessä instrumenttivalikoimaa.

Lauri Savolainen, alttoviulu
Lauri Savolainen on tekniikan kandidaatti, musiikin maisteri, biotekniikan diplomi-insinööriopiskelija, alttoviulisti ja aerosolitutkija. Laurin soitinopinnot alkoivat 5-vuotiaana viululla Lahden konservatoriossa, ja instrumentti vaihtui alttoviuluun 14-vuotiaana. Laurin tekniikan kandidaatin opinnot alkoivat 35-vuotiaana energiatekniikan pääaineella Tampereen yliopistossa, ja vaihtuivat 38-vuotiaana diplomi-insinööriopintoihin teollisen biotekniikan ja synteettisen biologian pääaineeseen. Hän suoritti Sibelius-Akatemiassa musiikin maisterin tutkinnon vuonna 2012 alttoviuluopettajinaan alansa parhaita asiantuntijoita, kuten Jouko Mansnerus, Helge Valtonen ja Atte Kilpeläinen. Hän suorittanee diplomi-insinöörin tutkinnon noin vuonna 2026 opettajinaan joukko alansa menestyksekkäimpiä asiantuntijoita, kuten Johanna Koivisto, Ville Santala ja Johanna Rinta-Kanto. Orkesteriuraan kuuluu sijaisuuksia Radion sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa ja Turun filharmonisessa orkesterissa, kunnes Lauri asettui Tampere Filharmonian alttoviulunsoittajaksi vuosiksi 2013-2023. Tieteellinen ura alkoi Tampereen yliopiston Aerosolifysiikan laboratorion kesätyöläisenä vuonna 2023 ja jatkuu edelleen tutkimusapulaisena Päästöt ja ilmanlaatu -ryhmässä. Lauri voitti kolmannen palkinnon sekä Yleisradion erikoispalkinnon Tampereen alttoviulukilpailussa 2012. Laurin nykyinen pomo, professori Topi Rönkkö, palkittiin Aerosolitutkimussäätiön tunnustuspalkinnolla 2024. Laurin monipuolisen kamarimusiikkiuran lisäksi hän on Kiteen kamarikonsertit -festivaalin perustajajäseniä ja toimii sen taiteellisessa suunnitteluryhmässä. Kansainvälisen tutkijaryhmän jäsenenä Lauri osallistuu aerosolialan huippututkimukseen esimerkiksi mittaamalla ATMo-Lab-mobiililaboratoriolla ilmanlaatua päiväkotiympäristöistä ja Ruskon jätepalosta.

Hannu-Heikki Hakulinen, baritoni
Hannu-Heikki Hakulisen laulajan ura alkoi kansakoulun äitienpäiväjuhlassa soololaululla ”Armas äiti, monta yötä valvonut oot tähteni”. Opittuaan auttavasti soittamaan harmonia jatkui muusikon työ setä-Onnin johtaman ja Hakulisen suvun miesten kansoittaman mieskuoron stemmojen harjoittajana. Menestyminen monissa eri yhdistysten järjestämissä laulukilpailuissa innosti vakavamminkin suuntautumaan musiikkiuralle, ja tie vei lopulta Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen musiikinopettajan, kirkkomuusikon ja laulajan tehtäviin, jotka jatkuvat edelleen muiden harrastusten ohella, joista mainittakoon etenkin hiihto, lenkkeily ja leipominen.
